Kävin eilen konttikaupassa. Se oli hullua. Pääsin melkein nyrkkitaisteluun yrittäessään löytää pysäköintipaikan. Pysyessään pysyvässä rivissä ostaakseni Elfa-tiedostovarastoyksikköni, en voinut ihmetellä - mitkä ovat kaikki nämä ihmiset tekemässä tässä? Tiesin mitä minä teki - olin keskellä vakavaa lomien jälkeistä siivousta ja järjestämistä. Sen ulkonäöstä en ollut ainoa.
Se tapahtuu joka vuosi. Tammikuun lopulla käydään läpi vastaavan kevytpuhdistuksen. Olen päättänyt olla siistimpi ja järjestäytyneempi. Käännyn nurkkaan. Taloni on yksi nuo talot, talo, joka on niin siisti, että olet täynnä häpeä ajatella kotona jättämääsi sotkua. Mutta riippumatta siitä kuinka jalo tavoitteeni ovat - hankaa kylpyamme viikossa! Kaikki postit lajitellaan ja arkistoidaan heti! Astiaan ei ole jäänyt astiaan! - En voi koskaan aivan mitata. Minulla on kolme työpaikkaa. Minulla on harrastuksia, dangit. Minulla on ystäviä. Jotenkin jolla on pienin talo näyttää aina katuvan tieltä. Jotenkin olen aina henkilö, joka puhdistaa kiihkeästi 15 minuuttia ennen kuin ihmiset tulevat yli, ja pahoittelen sitten sotkua. Uudelleen.
Puhdistusastiat ovat ihania ja tuottavia, kun ne kestävät, mutta lopulta annan väsymystä. Lopulta huomaan olevani kuin nyt, istuen sohvalla, juomaan olutta ja tuijottaa vanhojen laskujen ja siirrettyjen laatikoiden poistamista. Mikä on vastaus? Pitäisikö minun vain yrittää kovemmin? Voiko tämä vuosi olla, kun taloni on vihdoin autuaan puhdas? Vai tuleeko tämä vuosi, jolloin lopulta saan rauhan puutteideni kanssa? Ehkä en enää anteeksi, kun ihmiset tulevat yli. Tämä on minun taloni, sanon. Näin asun. Se ei ole täydellinen, mutta en myöskään minä. Tervetuloa.
Vastaus, mielestäni, kuten niin monissa asioissa, on mielestäni välillä. Joten tässä on siivouspäätöslauselma vuodelta 2012: minä tahtoa yrittää kovemmin. Olen kurinalaisempi. Siivon kissan laatikon ja laitan astiat astianpesukoneeseen, vaikka olenkin kyllästynyt. Teen äidistään ylpeitä. Pyrin täydelliseen taloon, jonka tiedän, että taloni voisi olla. Mutta kun epäonnistuin, annan itselleni anteeksi. Muistutan itselleni, että elämä on lyhyt ja eläminen on sotkuista prosessia. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä kauniissa, sotkuisessa, epätäydellisessä elämässäni kauniissa, sotkuisessa, epätäydellisessä kodissani.
