Viime aikoina olemme hieman pakkomielle Parkourista. Tiedätkö, ne YouTube-elokuvan vangitut nykypäivän superhahmot kulkevat kaupunkimaiseman läpi, muuraavat tiiliseinät ja hyppäävät rakennusten välillä Eminemin ja Chemical Brothersin ääniraitaan.
Aluksi se sai minut ajattelemaan, kuinka rakennettu ympäristö voitaisiin suunnitella uudelleen haastamaan meidät henkisesti ja fyysisesti. Kuvittelin Olmsteadin haudan haudassaan, kun kaikki kaupungin läpi kulkevat lempeät polveilevat polut korvattiin suorimmilla reiteillä puiden läpi ja vallankumouksellisen sodan monumenttien yli. Se antaisi sanoille ”kaupunkien viidakko” uuden merkityksen.
Mutta Parkour pyrkii todella löytämään tehokkaimman tavan pisteestä A pisteeseen B hetkessä. Kyse on luovasta sopeutumisesta jo olemassa olevaan, mitä ei voida odottaa tai suunnitella.
Mahdollisuus hypätä kolmikerroksisesta rakennuksesta ja laskeutua kahdelle jalkalle voi olla evoluutioetu ilmaistaan tässä pienessä ihmisryhmässä, mutta mielestäni on jotain, jonka voimme kaikki oppia käytännöstä Parkourista. Sen perusteella, kuinka reagoimme muutoksiin tai sopeudumme uuteen ympäristöön, vuorovaikutukseen ympäristön ja toistensa kanssa, voimme valita Parkour-mielentilan. Voimme pysyä joustavina ja avoimina. Kun olemme päässyt umpikujaan, voimme muistaa etsiä.